Germany

SAKSAN SISÄLLÄ MATKUSTAMINEN

P5010623

Berliini

 

P4050400

Hampuri
 

P3070182

Salzburg

Mikäli tänne eksyy Saksassa reissailusta kiinnostuneita, niin tässä pientä infoa siitä, kuinka matkustus kannattaa järjestää maan sisällä. Samalla tää toimii saatetekstinä näille parille julkaisemattomalle kuvalle!

Saksan sisällä pääsee matkustamaan helposti ja edullisesti, sillä bussiyhtiöt on hyvin kilpailutettu. Megabus, Mein Fernbus ja Flixbus ovat todella halpoja, ja maan päästä päähän voit päästä ihan muutamallakin eurolla. Systeemi on siis sama kuin Suomessa esim. Onnibus.com:lla; varaat netistä etukäteen ja mitä aikaisemmin sen teet, sitä halvemmalla pääset. Kaikissa busseissa ei välttämättä ole pistorasiaa, joten kannattaa varautua power bankilla. Oman kokemukseni mukaan bussit ovat myös ihan täyteen buukattu, joten oman penkkirivin saaminen on tällöin mahdottomuus. Joskus kuitenkin on ok tinkiä matkustusmukavuudesta, kun pääsee oikein halvalla, ja niskatyyny helpottaa huomattavasti. Junalla pääsee nopeammin, mutta hinnat ovat melko kalliit. Kuitenkin lähiseudulle kannattaa mennä junalla, ja esim. Baijerin sisällä, sekä Saltzburgiin, pääsee matkustamaan edullisesti Bayern ticketillä, joka on vuorokauden voimassa. Yhdellä lipulla saa matkustaa muistaakseni viisi henkeä, ja heittäisin lipun hinnaksi ehkä n.40e? Bayern ticketin voi ostaa lipunmyyntiautomaatista ja lippuluukulta.

Saksan kaupungeista olen käynyt Münchenin lisäksi (linkit erillisiin postauksiin kaupungeista):
Suosittelen näitä kaikkia, paitsi ehkä Dortmundia, jossa olin käymässä vain kaverini takia. Kaupunki on ihan teollisuuskaupunki, eikä siellä ole varsinaisia nähtävyyksiä.

MÜNCHEN-OPAS

Tässä kompakti opas Müncheniin; mitä, missä ja miten! Teksti sisältää perus infoa siitä, miten kaupungissa kannattaa liikkua, mitä kannattaa käydä katsomassa, missä ruokailla ja minkälainen hintataso kaupungissa on.
neues rathaus notext
 
Saapuminen ja liikkuminen
Münchenin lentokenttä on yksi Euroopan suurimmista ja kiireisimmistä, mutta silti siellä on tosi selkeä liikkua. Lentokentältä kulkee S-Bahn, eli lähijuna, suoraan keskustaan. Lippu kannattaa ehdottomasti ostaa, sillä lentokenttäjunassa on poikkeuksetta tarkastaja (he ovat yleensä pukeutuneet tavallisiin vaatteisiin, joten heitä on mahdoton tunnistaa). Lipun saa ostettua automaatista, joka saattaa kuitenkin olla aika hankalaa. Onneksi paikalliset auttavat mielellään ja välillä kentällä on myös henkilökuntaa, joka opastaa lippujen ostossa.
Julkisessa liikenteessä on käytössä vyöhykesysteemi, jonka mukaan liput hinnoitellaan. Riippuen siitä, missä päin aiot liikkua, kannattaa miettiä ostatko lipun koko alueelle vierailusi ajaksi, vai meno-paluu -lipun ja lisäksi pienemmän vyöhykelipun esim. vain keskustan alueelle. Lippu käy kaikkiin julkisiin kulkuvälineisiin. Lippuja ei siis aina tarkasteta, mutta koska tarkastajat ovat mitä tahansa 18-60 ikävuoden väliltä, yksin tai yhdessä, ja siviilivaatteisiin pukeutuneita, eikä heitä siksi voi tunnistaa, kannattaa mukana olla voimassaoleva lippu ihan poikkeuksetta.
Must-see nähtävyydet
Englischer Garten, joka on Manhattanin Central Parkiakin isompi, kannattaa ehdottomasti katsastaa, erityisesti kesä-aikaan. Tällöin puisto on täynnä piknikkaajia, nuorallakävelijöitä, ihmisiä pelailemassa ja tottakai pussikaljalla. Puiston läpi kulkee joki, jossa voi omien taitojensa puitteissa käydä surffaamassa. Myös pelkkä surffaajien katselu on viihdyttävä ja suosittu aktiviteetti. Kesällä joesta on myös iloa muillekin kuin surffaajille: siellä voi myös uida! Vesi on kylmää ja virta on kova, joten kannattaa olla varovainen ja varma siitä, että omat uimataidot ovat riittävät. Joessa uiminen ei tietenkään ole virallisesti sallittu, mutta kaikki tekevät sitä ja se on todella hauskaa! Alajuoksulla virtaus ei myöskään ole kova, joten siellä voi käydä kastautumassa vähän pienemmälläkin seikkailunhalulla. Puistossa on toki muutakin tekemistä, esim. Chineser Turm ja sen biergarten kannattaa käydä katsomassa. Puiston lammessa on myös mahdollisuus polkuveneilyyn.
bmw museum
 
Olympia Park. Täällä pidettiin vuoden 1972 olympialaiset. Puisto on suuri, ja sen kukkulalta on hienot näkymät kaupungin ylle. Jos pelkkä kukkula ei tyydytä, noin viidellä eurolla pääsee ylös olympiatorniin, josta näkee todella, todella pitkälle. Tottakai puisto on ihan itsessään nähtävyys, sillä olympiastadion on hieman tavallisesta poikkeava. Täällä näkyy myös paljon esim. lenkkeilijöitä. Olympia Parkissa sijaitsee myös BMW:n pääkonttori sekä ilmainen museo/showroom, jossa kannattaa myös käydä pyörimässä. Näyttely on kiinnostava eteenkin autofanaatikoille!
Marienplatz ja shoppailu. Tää on niin perus, etten ensin edes osannut ajatella. Marienplatz on Münchenin keskusaukio, jossa on kaupungintalo, Neues Rathaus. Rathausia vastapäätä on kirkon torni, johon suosittelen kiipeämään koska sieltä näkee keskustan todella kivasti. Aika moni luikahtaa torniin sisään ilmiaseksi, mutta maksu opiskelijalta taisi olla n. 2e. Viktualienmarkt on tori joka sijaitsee myös ihan Marienplatzin vieressä, joten siellä voi käydä vaikka ihan vaan pikavisiitillä.
Marienplatzin läheisyydestä löytyvät myös ikoninen Frauenkirchen ja pääostoskatu, jonka varrelta löytyy ainakin viisi H&M:ää, Forever 21, Urban Outfitters, tursitikauppoja, kahviloita ym. mitä nyt toivoa saattaa. Myös sivukaduilla (Sendlinger Strasse) on hyvä tarjonta liikkeistä, ja sieltä löytyy esim. Hollister, Abercrombie & Fitch, American Apparel, Zara Home ja vähän tuntemattomampiakin liikkeitä. Shoppailumahdollisuudet ovat siis hyvät, mutta keskustassa on etenkin viikonloppuisin ihan sietämätön ruuhka. Jos haluat shoppailla vähän enemmän rauhassa, suosittelen käymään esim. Olympia Einkaufzentrumissa tai Riem Arkadenissa. Samat liikkeet löytyy joka paikasta, mutta Riem oli ehkä mun oma lemppari 🙂
nymphenburg
 
Nymphenburgin linna. Jos olet vaan pikavisiitillä, eikä sinulla ole aikaa tehdä päiväreissua Neuschwansteiniin tai Herrenchiemseen linnaan, suosittelen käymään Nymphenburgin linnassa, jonne pääsee ihan ratikalla Münchenin keskustasta. En itse käynyt siellä sisällä, mutta linnan puutarha on ihana, ja joessa uiskentelee joutsenia ja jättimäisiä kaloja. Pytkinki on kuulemma kuitenkin myös sisältä näkemisen arvoinen.
Nämä kaikki nähtävyydet kerkeää hyvin koluamaan läpi viikonlopun aikana. Kannattaa ehdottomasti myös käydä jossain biergartenissa (isoimmat Hirschgarten ja Chineser Turm, myös Isarin varrelta löytyy. Näitä on oikeastaan pitkin kaupunkia ja paljon eri kokoisia). Jos olet kiinnostunut jalkapallosta, kannattaa käydä katsomassa Allianz Arena, joka on paikallisen joukkueen, FC Bayern Münchenin, kotistadion. Lisäksi suosittelen tekemään kävelyretken Münchner Freiheitilta Marienplazille. Reitti on suora ja matkalla on paljon nähtävää, kuten Odeonsplatz ja Marienhof. Seutu on muutenkin tosi kivaa. Myös Isarin rannalla kuuluu käydä hengailemassa esim. grillauksen merkeissä.
Melkein unohtui! Münchenin vieressä (n. puoli tuntia lähijunalla) sijaitsee myös yksi suurimmista keskitysleireistä; Dachau. Historiasta kiinnostuneille ehdottomasti must see! Münchenistä löytyy myös paljon museoita, mutta itse kävin vain Deutches Museumissa, joka on tekniikkaan keskittynyt ja ihan hervottoman kokoinen. Esim. insinööreille ja muille tekniikasta kiinnostuneille se on varmasti hurjan antoisa!
Ruokapaikat
Türkenstrasse on täynnä söpöjä pieniä ravintoloita ja kahviloita, joissa on kohtuullinen hintataso. Kaupunki tarjoaa todella monta custom-burgeri paikkaa, joita olen täällä blogissakin vähän esitellyt. Näistä esim. Ruff’s Burger, Hans Im Glück ja Holy Burger on todettu hyviksi (jälkimmäisessä tosin huono palvelu, mutta hyvää ruokaa kuitenkin). Kennedy’s Irish bar löytyy Sendlinger Torilta. Sieltä saa tosi hyviä ja isoja annoksia, paikka on yleensä ihan täynnä, mutta siellä on hyvä tunnelma, ja esim.Bayern Münchenin pelit voi käydä katsomassa täällä. Toinen hyvä sporttibaari oli The Keg, joka näytti esim. Suomen jääkiekkopelit. Sijaitsee Münchner Freiheitin lähistöllä, siellä pidetään myös esim. tietovisoja ja välillä olutta annetaan tunnin ajan ilmaiseksi. Kunnon juottola siis, ja suht edullinen. Sendlinger Torin lähellä on myös muita kivoja ja edullisia ruokapaikkoja. Jos haluaa salaattia, suosittelen Dean&David -ketjua, nam!
englischer garten
 
Hintataso
Ruoka on Saksassa tiedettävästi halvempaa kuin Suomessa, joka pitää ihan paikkansa. Tulotaso Baijerissa on kuitenkin kova, ja siksipä München on ehdottomasti Saksan kallein kaupunki. Ruoka-annokset ketjuravintoloissa pyörivät kympin paikkeilla, ja erikoiskahvista saa maksaa 3-4 euroa, eli aika samat hinnat kuin Helsingissäkin. Muista kuitenkin, että Saksassa on tapana antaa 10% tippi, joten todellisuudessa hinnat ovat pöytiintarjoilumestoissa hieman kalliimpia. Ydinkeskustan turistiansakahviloita kannattaa välttää, sillä Universität-Freiheit -akselilla pääset halvemmalla. Viini, olut ja drinkit ovat halvempia kuin Suomessa, ja ravintoloissa menuun kuuluu usein alkoholijuoma. Litran oluttuoppi maksaa n. 8e, 2dl viiniä ehkä 4-5e. Lisäksi useissa paikoissa on take-away alkoholijuomat, eli voit hakea vaikka biergartenista kylmän oluen muovimukiin ja siirtyä puiston nurmikolle siitä nauttimaan.
Asuminen on Münchenissä yhtä kallista kuin Helsingissä, eli yksiöstä hyvällä sijainnilla saa pulittaa helposti sen 800e/kk. Asunnon löytäminen on myös lähes mahdotonta, sillä jostain syystä kaikki haluavat asua Münchenissä. Jos siis haluat muuttaa Müncheniin, kannattaa aloittaa asunnon etsiminen hyvissä ajoin. Oktoberfestin aikaan hotellit on buukattu täyteen jo kuukausia, ellei vuottakin, etukäteen, joten jos matkustat syksyllä, ota tämä huomioon.
Jos tästä jäi jotain puuttumaan, mikä on todennäköistä, niin viestiä vaan tulemaan niin täydennän tätä oikein mielelläni.

SE MITÄ KÄTEEN JÄI

P7270283

Yritin kirjoittaa tämän asian jotenkin hienosti, mutta se ei ihan luonnistunutkaan. Niinpä suoraan asiaan: oon ihan ärjettömän kiitollinen viimeisestä viidestä kuukaudesta, jotka sain viettää niinkin ihanassa kaupungissa kuin Münchenissä. Loppua kohden huomasin, että ihmiset olivat se voimavara, joka loppujen lopuksi tästä reissusta teki niin unohtumattoman. Olen onnellinen, että sain tavata niin paljon upeita ihmisiä ympäri maailmaa ja toivon, että törmään heihin vielä joskus. Onneksi tutustuin myös moneen suomalaiseen, joiden kanssa yhteydenpito tulee olemaan helpompaa. Jokainen reissu ja kokemus on mulle kullan arvoinen, and it will be quite hard to top this.

Nyt oon takaisin Suomessa ja mun pienessä kotikaupungissa, joka todellakin tuntuu pieneltä. Vähän olen masentunut kun ei enää ole niin paljon tekemistä koko ajan ja kaveritkin on jatkuvasti töissä, mutta on kuitenkin ihanaa myös olla kotona. Kohta palaan takaisin arkeen, joka jotenkin ei edes harmita hirveästi. Puolen vuoden lomailun jälkeen tekee ehkä ihan hyvää saada jotain velvollisuuksia. Ensin kuitenkin Weekend festarit ja muuttorumba takaisin vanhaan kämppään.

AAMIAINEN MÜNCHENIN YLLÄ


P7250233
P7250247

Tässä pieni brunssivinkki mikäli pyörit Münchenissä jonain lauantaina tai sunnuntaina. TUM:n, eli yliopiston arkkitehtuurirakennuksen katolla järjestetään tällöin brunssi. Valikoima on laaja, varsinkin jos menee ajoissa. Paikka on hieno ja tunnelma rento, katolta näkee koko kaupungin. Hinta on 15 euroa, joka sisältää puolen litran schorlen (mehua+limpparia) ja koko brunssibuffetin. Jos haluaa kahvia, olutta tai muuta juotavaa, ne joutuu ostamaan erikseen. Kahvila on myön muulloin auki, eli sinne pääsee vaikka ei mieli tekisikään juuri brunssia. 

Käytiin tuolla lauantaina ennen Ainon kotiinlähtöä. Ilma oli jokseenkin tuulinen, mutta katolla tarkeni kuitenkin ihan hyvin. Pahimmat helteet täällä ovat nyt aikalailla ohi, ja lämpötilat pyörivät n. 23 asteessa. Ihan liian kylmä, mä oon ainakin ihan jäässä koko ajan. Huomasin kuitenkin juuri, että helteet on tulossa ensi viikolla Suomeen, täydellistä!

LATTIALLA

P7240143
P7240177
P7240196

P7270262

Viimeiset kolme viikkoa olen nukkunut huoneeni lattialla. Ensimmäisenä yönäni lattialla heräsin laittoman aikaisin ja paniikissa: missä mä olen? Onko mun vieressä joku tuntematon äijä? Ei ollut. Olenko mä humalassa vai selvinpäin? Selvinpäin olin. Olin vain nukkumapaikan muutoksesta niin sekaisin, että heti ehdin ajatella pahinta.
Lattialla on kuitenkin kiva nukkua. Se on hauskaa. Ei tarvitse pelätä sängystä putoamista ja tavallaan mulla on enemmän tilaa, kun toinen jalka ja käsi voi olla lattialla jos siltä tuntuu. Mulla on lisäksi kattoikkuna, ja jos sen avaa, voin patjaltani katsella taivaalle. Joskus sieltä näkyy lentokone, lintu tai tähtiä.
Enää kaksi kokonaista päivää jäljellä sakemannien maassa. Viimeisen parin viikon aikana on jouduttu sanomaan monet jäähyväiset, ja kyyneleitäkin on vuodatettu. Hassua, että nyt tämä ihana ajanjakso on lopussa. Aika menikin niin nopeasti.
Kotiinpaluu jännittää, tottakai. Poikaystävääni en ole nähnyt melkein neljään kuukauteen. Mitenhän homma lähtee taas pelittämään? Uskon, että hyvin. Suomessa odottavat myös ystävät ja perhe. Harmittaa, etten ole ehtinyt pitää niin paljon yhteyttä kuin olisin halunnut. Pian asia kuitenkin korjaantuu, eivätkä hekään ole menossa minnekään.
Tällä olen tottunut joka päivä tekemään jotain hauskaa. Päivittäin ollaan käyty ulkona syömässä, piknikeillä, uimassa, baarissa ja hauskoissa tapahtumissa. Suomessa mulla on ainakin 30 tuntia viikossa koulua, 15 tuntia töitä ja siihen päälle opinnäytetyö. Kaverit, perhe ja liikunta. Tulee olemaan kiirettä, eikä ehkä yhtään niin hauskaa kuin täällä. Se on kuitenkin sitä elämää, ja olen onnellinen, että pääsen takaisin normaaliin elämänrytmiin.
Kroppa on jumissa kun syön miten sattuu, nukun silloin kun ehtii, juon alkoholia ihan liikaa ja liikuntaakaan ei ole hirveästi tullut harrastettua. Onneksi kaikki muuttuu nyt. Vaikka muutos jännittää, tiedän, että se voi olla hauskaa ja vaikkei olisikaan, ainakin se tekee hyvää.
Niin ja, oikeasti nukun
lattialla koska sängystäni lähti sellainen tukipuu irti, eikä se enää pysy
kunnolla paikallaan. Vaikka muutos ei siis olisikaan toivottua, se ei tarkoita
etteikö se olisi hyväksi.

BLADE NIGHT

P7200041
P7200004
P7200083
P7200053
Münchenissä järjestetään
kesäisin joka maanantai Blade Night. Se on rullaluistelutapahtuma, johon
osallistuminen ei maksa mitään. Joka maanantai noin 10 000 müncheniläistä
kiskoo rullikset jalkaan ja luistelee n. 15 kilometrin pituisen reitin
kaupungin halki auringon laskiessa taustalle. Viime maanantaina mekin pääsimme
ottamaan osaa tapahtumaan, kun rullaluistimetkin sai ilmaiseksi lainaan.
Porukalla oli siellä vaikka mitä neonvalokilluttimia ja kaiuttimia, joten
tunnelma oli tosiaankin katossa. Myös lähtöpaikalla oli dj ja vaikka mitä
kojuja, joista sai ilmaista tavaraa.
Reittejä on kolme
erilaista ja ne vaihtuvat joka viikko vuorotellen. Tällä kertaa luisteltiin
lähellä Nymphenburgin linnaa ja sen kaunista ympäristöä. Rullaillessa koki
kaupungin ihan uudella tavalla ja näki samalla paljon paikkoja, joissa en ollut
koskaan ennen käynytkään. Luistelureitti kulkee siis ihan kaupungin virallisia
katuja pitkin, ja autotiet on suljettu sitä varten. Mun mielestä tää on ihan
huikea tempaus, ja haluaisin tällaisen ehdottomasti myös Helsinkiin! Rakastan
Müncheniä kun täällä tapahtuu koko ajan jotain, ja vieläpä ilman osallistumis-
tai sisäänpääsymaksuja.
There’s a free
rollerskating event, Blade Night, in Munich every Summer Moday. Every week,
approximately 10 000 people put their baldes on and skate a 15 km long route
across the city. Can you imagine all these people, thousands of light sticks,
music and the sun setting down in the distance? We took part in this fantastic
event last Monday and I JUST LOVED IT! I had so much fun
rollerskating for the first time in a very long time, but I still did quite
alright and was easily able to enjoy the ride. I saw the city in a completely
different way and went to places I had never visited before. This was so much
fun that I really recommend for you to attend if you are here on a Monday. You
can also borrow the blades for free, but you shoul be at the starting point
before 7 pm in order to get them!

(You
should have at least some experience in rollerblading though, because the event
isn’t for complete beginners and you need to move relatively fast.)

KESÄKUUMALLA


Terkkuja kuumasta Münchenistä! Täällä on lämpötilat olleet yli kolmenkymmenen asteen jo useamman viikon ajan, parhaimmillaan ollaan saatu kärsiä nauttia jopa 36 asteen helteistä. Mun uudessa puhelimessa on äärimmäisen surkea kamera, joten olen ottanut tavaksi kantaa kameraa mukana vähän useamminkin. Tässä muutamia räpsyjä viimeisen viikon ajalta:

 

P7170027P7170026

Blokkikurssin päättymisen kunniaksi professori vei koko ryhmän biergarteniin ja tarjosi kaikille maßit olutta (yksi litra), uskomatonta! Professori ja myös hänen vaimonsa juttelelivat kaikkien kanssa, ja vaimo kutsui minut ja kaverini heidän luokseen Uuteen Seelantiin, mitä ihmettä! Jos seuraavan kuuden kuukaden aikana nenä näyttää sinne, niin tietääpä ainakin missä majoittua.

 

P7140011

Tässä ollaan viettämässä iltaa shishabaarissa, joita on täällä tosi paljon. Näissä paikoissa on usein myös happy hour, joten drinkit ovat edullisia.

 

P7160023P7180055
P7180073

Grillibileet kavereiden takapihalla. Nyt on tosiaan ollut niin hyvät kelit, että ollaan pyritty ottamaan kaikki ilo irti ja oltu mahdollisimman paljon ulkona.

GARMISCH-PARTENKIRCHEN – UPEA KYLÄ BAIJERISSA

P7100495
P7100480
P7100475
P7100470
P7100524
P7100505
P7100541
P7100545
P7100530

Partnachklamm-solassa (juttua
edellisessä postauksessa) käymisen jälkeen suuntasimme vielä Garmischin
keskustaan tavoitteenamme päästä ravintola Mukkefuckiin. Joo kyllä, se on
oikeasti tuon niminen, haha! Kyseisen ravintolan salaatteja on kehuttu ihan
hullusti, ja hyvää se kyllä olikin! Myös koko oli kohdillaan, eikä ketään meistä
jaksanut edes syödä kaikkea. Garmisch oli erittäin kaunis pieni kaupunki täynnä
toinen toistaan suloisempia taloja. Alpit näkyivät joka suunnasta ja kauniimpia
maisemia saa kyllä hakea.

Here are some pictures from Garmisch, Germany where we stayed after visiting Partnachklamm (previous post). We wandered around the small town and took so many pictures of the amazing view and the pretty houses. We had some delicious salad for dinner at this adorable restaurant, Mukkefuck (hahah what a name, right!). The terrace was so delightful, it felt like sitting at somebody’s backyard.

PARTNACHKLAMM

P7100312P7100387
P7100452
P7100406
P7100374
P7100420

Samana päivänä kun kävimme Herrenchiemseen linnalla (katso edellinen postaus), päätimme lähteä käymään myös Garmisch-Partenkirchenissä. Se on täysin eri puolella Baijeria, mutta meillä oli aikaa ja etenkin halua päästä sinne. Garmischiin menimme erityisesti katsomaan solaa nimeltä Partnachklamm. Se oli kyllä aivan upea paikka, ei voi muuta sanoa! Sola oli arviolta vajaan kilometrin pituinen, ja kävelimme sen päästä päähän kaksi kertaa. Kallioiden välissä kulki siis turkoosin värinen joki, joka näytti kyllä aikamoiselta lihamyllyltä. Välillä pelotti kuin pikkuvauvaa, varsinkin koska toisinaan joutui kävelemään kumarassa, oli pilkkopimeää ja maa oli märkä. Kiipesimme myös vähän matkaa vaellusreittiä 70 m korkealle sillalle, josta näki alas solaan. Kyltissä luki, että reitti on vain kokeneille vaeltajille, ja siltä se vähän tuntuikin. Huvitti, kun uhmakkaasti lähdettiin kapuamaan rinnettä pitkin Vansit, Conssit ja Tomsit jalassa, mutta hengissä selvittiin siitäkin.

On the same day we visited Castle Herrenchiemsee, we decided to go to Garmisch-Partenkirchen, too. We went there because we wanted to see a gorge called Partnachklamm. It was for sure one of the most amazing places I’ve ever been to. It was an exciting place and from time to time I was a little scared, too. It was dark and slippery and the stream in the “river” was very strong. The water was so bright and turquoise and the rocks were dramatic. It’s amazing what nature can do. We also took a hiking route that was “only for very experienced hikers” and climbed up to a 70 meters high bridge that was above the gorge. That was a little funny ’cause we had Vans, Toms and Converse on and at least I had never hiked before. We survived though, and the place was definitely worth visiting.

HERRENCHIEMSEE

P7100094
P7100069
P7100154
P7100233
P7100167
P7100162
P7100122
P7100079
P7100055

Perjantaina vietettiin kahden kaverini, Linan ja Helin, kanssa todella tehokas nähtävyyspäivä. Aamulla ostimme Bayernticketin ja sen kanssa pääsimme taas käyttämään kaikkia Baijerin julkisia vapaasti. Ensimmäinen kohde oli Herrenchiemsee, linna, jonka kuningas Ludvig II rakensi 1800-luvun lopulla Ranskan Aurinkokuninkaan kunniaksi. Linna oli tehty osittain Versaillesin kopioksi, ja siellä oli paljon myös identtisiä kopioita sen huonekaluista. Itse en ole vielä päässyt käymään Versaillesissa, mutta tämän linnan nähtyäni minun on ehdottomasti päästävä sinnekin. Herrenchiemsee oli todella upea, etenkin sisältä. Myös linnan puutarha oli vaikuttava. Linna on huomattavasti Versaillesia pienempi, sillä sen rakennustyöt ovat aikanaan jääneet kesken, mutta siinä oli kyllä silti ihan tarpeeksi näkemistä. Linnalle mentiin pienellä höyryjunalla ja sen jälkeen veneellä, jotka tekivät matkasta entistäkin antoisamman. Juna- ja laivamatka sekä kierros linnassa kustansivat yhteensä 18 euroa, ja kokemus oli mielestäni ehdottomasti rahan arvoinen.

Täällä kuluu helposti puoli päivää. Jos energiaa vielä riittää, niin suosittelen käymään myös lähistöllä sijaitsevassa Garmishc-Partenkirchenin kylässä sekä siellä sijaitsevassa Partnachklamm -solassa.