Yleinen

Kuinka löytää uusi intohimoprojekti? Kysymys ilman selkeää vastausta

P1270343

Niin se vuosi on taas vierähtänyt, ja vaikka toisaalta se tuntuu menneen hujauksessa, tarkemmin ajateltuna on vuoteen mahtunut kaiken laista.

Tähän postaukseen ajattelin koota joitakin vuoden kohokohtia, sekä pohtia lopussa sitä, miltä tuntuu, kun ei oikein tiedä, mitä tekisi seuraavaksi.

  1. Vuosi vaihtui uuteen Englannissa vierailulla ollessa. Suurin osa tästä ajasta vietettiin maaseudulla, mutta käytiin myös Lontoossa.
  2. Käytiin kavereiden kanssa laivaristeilyllä, jotka eivät edelleenkään ole mun juttu – mutta hauskaa oli silti! Myös muita hauskoja juhlia ja illanistujaisia mahtui kevääseen – ja vappu!
  3. Leikkasin pitkät hiukset lyhyiksi ja koko identiteetti meni uusiksi – samoin tein myös muutama viikko takaperin, ja nyt hiukset ylettyvätkin hädin tuskin olkapäille.
  4. Rehkin kouluhommia ihan hulluna, ja lukuvuodelta tulikin 89 noppaa täyteen – enää ei puutu kuin gradu ja yhden tilastotieteen kurssin kokeen läpäisy…
  5. Kesäkuun puolivälissä muutin Lontooseen, ja aloitin työharjoittelun pienessä startupissa – pääsin käymään myös Belgradissa työn tiimoilta.
  6. Kesä oli kuuma, ja vapaa-aika kului paljolti eri puistoissa hengaillen ja uutta kotikaupunkia tutkaillen. Myös pari viikonloppureissua Englannissa tuli tehtyä.
  7. Lokakuussa tehtiin pidennetty viikonloppureissu Geneveen, ja toinen Roomaan.
  8. Aloitin uudessa työpaikassa, tälläkertaa ihan vakituisessa työssä.
  9. Muutettiin pois seitsemän hengen asunnosta (luojan kiitos), ja nyt meillä on vihdoin kiva kaksio ihan vaan kahden kesken.
  10. Vietin joulun Suomessa kavereiden ja perheen ympäröimänä – kymmenen päivää kului ihan huomaamatta. Uusivuosi vietettiin rauhaisissa tunnelmissa Lontoon kodissa, mutta käytiin sentään keskustassa katsomassa ilotulituksia.

Olen pohtinut jonkin verran onnellisuutta ja sitä, kuinka omia saavutuksia pitäisi osata arvostaa enemmän. Tämän vuoden alussa osallistuin seminaariin, jossa tehtiin unelmakartta. Päätettiin tavoite ja hahmoitettiin keinot ja virstanpylväät, joiden avulla tavoite saavutetaan. No, arvatkaapa mikä mun tavoite oli? Asua ja löytää työ Lontoosta. Tämähän on jo toteutunut aikoja sitten, mutta jostain syystä tätä itselleni suurehkoakin tavoitetta on vaikea arvostaa – se on muuttunut täysin itsestäänselvyydeksi.

Me ihmiset olemme taipuvaisia siihen, että tavoittelemme aina parempaa, ja tämä pitää paikkaansa myös omalla kohdallani. Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti -kirjassa todetaan, että usein onnellisuutta tuottaa enemmän jonkin asian tavoitteleminen kuin itse sen saavuttaminen. Tässä saattaakin piileä tämänhetkinen ongelmani: koen, ettei minulla ole tällä hetkellä mitään kummempaa tavoitetta tai määränpäätä.

Elän tavallista arkea: töihin, salille, ruoanlaittoa, nukkumaan, ja niin edespäin. Miten arjen keskellä voisi löytää intohimon tai tavoitteen, josta saisi lisäenergiaa ja motivaatiota?

Aikaisemmin olen puuhastellut esimerkiksi virkkaamisen, bullet journalin ja videoiden parissa, ja tietysti tämä blogi on myös eräänlainen projekti – nyt vain tarvitsisin jotain uutta potkua.

Onko sulla joku oma projekti työn alla? Olisi kiva kuulla, minkälainen, ja kuinka päädyit aloittamaan juuri sen projektin? Vai onko siellä muilla samoja tuntemuksia?

GREETINGS FROM THE AIRPORT

loungephotos100
loungephotos300

I’ve spent the past week selling my furniture, sleeping on the floor, and packing and unpacking. Right now I’m sitting at the airport – in a lounge, can you imagine? It’s pretty cool here: free food, coffee, and wine. It’s crazy to think that this is just normal life for some, and I must say I could get used to the V.I.P. treatment. I’m the only young person here and they all must think what on earth is this kid doing here.

I’m on my way to London and have three suitcases. I did not take what I needed, instead, I took everything that I possibly could. I’m gonna have a week of vacation, and then start work next Monday. I’m so excited about everything, but at the same time, it feels like this isn’t even real. From experience, I know that once you move to a new country, it takes about two weeks to understand that you actually live there now. And you still have to pinch yourself every now and then.

DENIM + RUFFLE

extrasun (1 of 1)-2ps
extrasun (1 of 1)-3
extrasun (1 of 1)-5
extrasun (1 of 1)-6
extrasun (1 of 1)-4

These photos were taken approximately a month ago when it was pretty much the first day of spring. It has been a really quick weather transformation, as this week it’s been 28 degrees and full sunshine most of the time. Finland has actually been the hottest country in Europe. People used to come here to see the snow but I wonder if it’s soon gonna be the new tropical getaway?

That denim jacket has actually been too hot to wear lately, but now it’s getting cooler. The jacket is a bargain from H&M Outlet, I guess it only cost me 10 euros. I like simple clothing because of the practicality, but a little twist like that ruffle never hurts.

Sorry about posting only old-ish photos – I don’t have a camera at the moment and also no one to take photos with. That should change soon, but I actually think it’s nice to show you how the past year has looked. Or I don’t know if anyone else but my mum is actually reading this, but anyway. Also, don’t forget to follow me on my socials – links are all found right under the top banner. I always post on Facebook when I post, but if you don’t want your feed full of my crap then Bloglovin’ can be a better option to follow. Just kidding, better play it safe and follow on both so that you don’t miss a thing!

Photos by Brothers of The Mud

LIFE UPDATE – A LOT HAS HAPPENED IN A YEAR

P1260283P1260296P1260280P1260297

It’s been nearly a year since I wrote anything here – and a lot has changed since then! First of all, I really wanted to make my blog independent as I no longer wanted to be a part of Rantapallo.fi – which was actually alright but I just felt like I couldn’t write about other topics than travel there. Also, the ads and the header of the site really bugged me. So here we are, under my own domain and my own web design! And no ads!

The last time I posted, I was sitting at Perth airport on my way to Bali, and I had big plans to create lots of content from there. Turned out I was busy being in love and didn’t even remember the existence of the blog. The “photographer guy” and I moved to Finland, which was a bit crazy at least from his side. Now it’s my turn to be a bit nutty as we are planning to move to London. I don’t know any details yet, as we’re still in the planning phase, but I’m sure I’ll be able to enlighten you a bit later. It seems like I just can’t stay in one place for more than a year.

These pictures were taken in Ilminster, Somerset, which is a tiny village in England that we visited during Christmas holidays. I absolutely love the houses they have there –  I mean the way they look, not the way they’re built. Literally, on one morning I woke up and just randomly glanced at the chimney: I could see actual sunlight coming through! No wonder it’s so cold inside! I bet snow would come inside as well. Thank god for the good building techniques we have in Finland because if we had houses like that, I think no one would live here because everyone would be frozen to death.

PERTH CITY SUNSET

P1150478
P1150462
P1150465
P1150481
P1150482

Mun lempparipaikka Perthissä on ehdottomasti Kings Park, josta näkee koko kaupungin ylle. Auringonlaskun aikaan taivaan värit heijastuvat pilvenpiirtäjiin ja lopulta jäljellä on enää kaupungin valot. Tuolla onkin siis tullut käytyä aika monesti, niin treffeillä, treenaamassa, kahvilla ja muuten vaan kävelyllä. Viime kerralla löydettiin tuolta hieno maasta kohotettu kävelyreitti, mutta se meni juuri kiinni, joten ei päästy sinne. Joku päivä täytyy siis vielä mennä ennen kuin lähden.

Miten voi olla, että mulla on jäljellä enää kolme kokonaista päivää Australiassa? Apua. En oo ihan varma, oonko oikeesti valmis lähtemään ihan vielä. Onneksi ennen kotiinpaluuta on tiedossa reilu parin viikon reissu Balille Kit:n kanssa, jee!

My no. 1 favourite place in Perth is Kings Park. You can see the whole city from there, and when the sun goes down the colours of the sky reflect to the skyscrapers. I have been there so many times: on a date, for a workout, for coffee and just for a walk. Last time we found a cool escalated walkway, but unfortunately it was just about to close, so we couldn’t get in. So it seems I need to go one more time before I leave!

It’s hard for me to understand that I only have three entire days left here in Australia. I’m not sure if I’m actually ready to leave yet, but at least me and Kit are going to Bali first! Yay!!!!!!

EVENING SWIM AT COTTESLOE BEACH

thumb_P1140912_1024-2
thumb_P1140973_1024-2
thumb_P1140941_1024-3
thumb_P1150034_1024-2
thumb_P1140919_1024-2

Parasta Itä-Australiassa on ehdottomasti upeat auringonlaskut. Viime viikolla päätettiin pienellä porukalla lähteä Cottesloe Beachille iltauinnille. Ilma muuttui kuitenkin pilviseksi, mutta tuossa iltavalossa oli siitä huolimatta jotain maagista. Myös onget pääsi mukaan, ja ilta päättyi hienoon ravintolaan illalliselle ja viinille, vaikka ei oltukaan pukeuduttu ollenkaan sen mukaisesti. Ravintola oli nimeltään Cottesloe Beach Hotel (iso suositus, toi oli itseasiassa jo mun toka kerta tuolla). Kummalista oli, että ravintolan etuosa oli tavallinen sporttibaari, ja takaosa tyylikäs ravintola/baari. Menu oli täysin sama, mutta jos halusi syödä ravintolan kivemmassa osiossa, lisähintaa tuli $10 per annos. Päätettiin kuitenkin maksaa ekstraa hienommasta kokemuksesta, ja se oli kyllä ihan sen arvoista. Illan päätteeksi päätettiin vielä pröystäillä sen verran, että otettiin Uber kotiin – lisähintaa julkisiin verrattuna kun tuli huimat $1 per nokka.

Tällaiset suunnittelemattomat päivät on ihan mun lemppareita, vaikka hyvässä seurassa itse aktiviteetilla ja lokaatiolla ei olekaan niin väliä.

The best thing in WA is definitely the sunsets. Last week me and a few other people decided to go for an evening swim at Cottesloe Beach. The weather got a little grey, but there was still something magical about that evening light. We brought the fishing rods, but didn’t catch anything (as usual). The evening ended in a too nice restaurant for dinner and wine, even though we were nowhere near enough dressed up for that. The place was called Cottesloe Beach Hotel, which I hight recommend. In fact, this was already my second time there. Weird thing about this restaurant was that the front part was a general sports bar, and the back of it was a really nice restaurant/bar. Just the difference was that you has to pay an extra $10 per meal if you wanted to dine in the nicer area, even though the menu was exactly the same. We found it ridiculous, but decided to go for the nicer venue anyway. Most of the time I’m the type of person who is happy to spend a little extra to make the experience memorable. Once again, it was worth it.

I love spontaneous days like this, not that it really matters what you’re doing and where when you’re in great company.

Photos by me

MY CAMERA WAS STOLEN!

thumb__3240041_1024-2
thumb__3130253_1024-2
thumb__2223354_1024-2

Tällä hetkellä elämä rullaa aika hyvin. Löysin töitä ja ilma on ollut ihanan kuuma ja kaunis jo viikon putkeen. Ensimmäisenä päivänä töistä päästessäni avasin puhelimeni ja huomasin sähköpostin Turun Kauppakorkeakoululta: mut on hyväksytty opiskelemaan Global Innovation Management -maisteritutkintoa! Kuinka upeeta, olin melkein jo unohtanut edes hakeneeni! Luulin, ettei mulla olisi mitään mahdollisuuksia päästä sisään, sillä vain 27 hyväksyttiin ja hakijoita on varmaan ties kuinka monta! Tässä sitä kuitenkin ollaan, ja olen todella innoissani tulevaisuuden opiskeluista. On kiva palata kotiin, kun ei tarvitse pelätä jäävänsä toimettomaksi. Taisipa viime keväinen armoton oppariin panostaminen sittenkin olla sen arvoista!

Olen myös löytänyt Perthistä kivoja uusia kavereita. Suunnitelmissa olisi nyt tehdä täällä töitä parisen kuukautta, ja sitten lähteä reissaamaan pitkin Australian Länsirannikkoa. Näillä näkymin suuntaan Balin kautta kotiin kesä-heinäkuussa, olisi meinaan ihan huippua päästä katsomaan Tove Lo:ta Ruissiin!

EDIT: Aloitin tän postauksen tosiaan eilen aamulla, ja sitten iltapäivällä asiat ottikin vähän uuden suunnan: mun kamera varastettiin. Mun laukusta, rannalla. Joo, ihan omaa tyhmyyttä ottaa kalliita juttuja mukaan biitsille, mutta täällä kaikilla on tapana jättää tavarat luottavaisesti valvomatta pikku pulahduksen ajaksi. Mitään muuta ei kuitenkaan onneksi viety, mutta ikäväähän tämä on silti. Vakuutuksesta saan onneksi korvaukset, mutta ongelmana on nyt lähinnä se kamerattomuus. Kyseessä on mun rakas harrastus, jossa haluaisin kehittyä. Täältä ei kuitenkaan ole kovin järkevää ostaa uutta tilalle, sillä takuun kanssa voi tulla ongelmia kotimaan päässä. Oon myös tykännyt pitää tämän blogin kuvapainotteisena, joten nyt kyllä kärsii bloggausmotivaatiokin… Onneksi mun puhelimella saa kuitenkin hyviä kuvia. Katsotaan nyt mihinkä tämä johtaa, mutta varaudutaanpa jatkossa hieman hitaampaan postaustahtiin.

At the moment, life is treating me pretty well. I found a job, and on my first day when I got off, I checked my phone. There was an e-mail from Turku School of Economics at University of Turku. I have been accepted to study Global Innovation Management master’s degree! I had completely forgotten that I even applied, because I genuinely didn’t put much thought into it. I am so happy about getting in, I had no idea it would be possible since so many people apply and only 27 were accepted! I guess last Spring’s effort put on my thesis finally paid off.

I also found some new friends here in Perth, and the weather has been hot and beautiful. Now I’m planning to work a couple months, then travel the West Coast of Australia, go home around July and stop at Bali on the way. Plans change, but this is what I have on my mind right now.

EDIT: I started writing this post yesterday, and then we went to the beach. The most unfortunate thing happened (not drowning though, thank god): my camera was stolen. Yes, I know it’s stupid to leave your expensive stuff unattended, but it is what everyone does here. I have insurance, so financially it should be ok. The biggest problem is that I don’t have a camera now, and there isn’t really point buying one from here because of possible warranty issues. Photography is my favourite hobby and now I won’t be able to do it, except with my phone, but that’s nowhere near the same thing. This means that I won’t be able to produce as much content for the blog, I’m sorry for that. I will still try to update at least every now and then.

I THREW MY PHONE INTO A LAKE & MILLAA MILLAA FALLS

thumb__3200560_1024-2
thumb__3200480_1024-2
thumb__3200453_1024-2
thumb__3200497_1024-2
thumb__3200487_1024-2
thumb__3200587_1024-2

Cairnsissa ollessamme vuokrattiin auto päiväksi ja lähdettiin jahtaamaan vesiputouksia. Mun lemppari oli ehdottomasti tuo tokassa kuvassa näkyvä Josephine Falls, sillä tuota pitkin pystyi laskemaan kuin liukumäkeä. Joku oli jättänyt mun hostellihuoneeseen uimapatjan, joten napattiin se lainaksi ja sillä olikin hyvä lasketella! Millaa Millaa (ensimmäinen kuva) on varmaan Australian kuuluisin vesiputous, ja ei vitsi se oli kyllä vaikuttava! Tuolla ei kuitenkaan hirveästi ollut tekemistä, kun uidakaan ei hirveästi uskaltanut, sillä iilimadot hyökkäsivät erään tytön kimppuun. Kävin kuitenkin pulahtamassa sen verran, että saatiin pakollinen hairflip -kuva napattua (katso instasta @Liljalumilla). Sademetsässä yllättäen satoi, mutta meillä oli kuitenkin sen verran hyvä tuuri, että sade oli vain kuurottaista.

Viimeinen kuva on Dinner Fallseilta, kolmas kuva Babinda Boulders -nimisestä paikasta, joka oli vähän erilainen kuin mitä oltiin kuviteltu. Babinda Boulders oli ensimmäinen kohteemme, ja innoissani selitin kaverilleni, kuinka Snapchat storystäni tulisi eeppinen. Otin videota paikasta kun Iia ilmoitti, että takapuolellani istui joku paholaishyönteinen. Paniikissa huidoin ötökkää pois, ja samalla viskasin puhelimenikin tonne jorpakkoon. Olen välillä aikamoinen sählä, joten reaktioni puhelimen molskahtaessa järven pohjaan ei suinkaan ollut paniikki, vaan ennemminkin rauhallinen “Nonni, nytkö se sit tapahtu”. Menin noukkimaaan luurin järvestä ja totesin sen olevan kunnossa. Parin minuutin kuluttua näyttö alkoi kuitenkin vilkkua ja psykedeeliset värit valtasivat koko ruudun. No ei muuta kun kauppaan ostamaan paketillinen riisiä ja puhelin sinne loppupäiväksi. Ei tullut Snapchat storyä, mutta illalla puhelin oli jo entisellään. Mulla on kyllä ihan mieletön tuuri, sillä tuo olisi voinut tulla kalliiksi.

When I was in Cairns, me and my friend rented a car for a day to chase some waterfalls. My absolute favourite was Josephine Falls (second photo), because you could slide it down. Someone had left a swimming mattress into my dorm, so we borrowed that for the day. The most famous waterfall in Australia is Millaa Millaa Falls (first photo), and it was very impressive! Didn’t wanna do much swimming here though, because one girl got attacked by bloodsuckers, no thank you! Still, I did go for a little dip just so that I could get the mandatory hair flip photo (see it on my Insta @Liljalumilla).

The last photo is from Dinner Falls, and the third one from Babinda Boulders (which didn’t quite meet our expectations). It was our first destination, and I was really excited to create an epic Snapchat story for the day. As I was taking a picture of the place, Iia said that there is a demon insect sitting on my butt cheek. Panicking, I started waving my arms to get rid of it, but accidentally whipped my phone into the lake! Sometimes I am like this, so it didn’t really surprise me at all. Instead of freaking out, I just calmly said “Oh, so now it happened” and then went to get the phone from the bottom of the lake. It looked fine for a few minutes, but then the screen started blinking with psychedelic colors. Next we went to a super market, bought a bag of rice and put my phone there for the rest of the day. There was no Snapchat story, but in the evening the phone was back to normal. I’m so lucky, this mistake could have cost me hundreds of dollars!

6 x UUSI LUONTEENPIIRTEENI

thumb__3250115_1024-2
thumb__3240019_1024-2
thumb__3250095_1024-2
thumb__3240021_1024-2
thumb_P3240068_1024-2

Kohta on viikon päivät vietetty täällä Perthissä, ja tämä paikka alkaa pikkuhiljaa tuntua enemmän ja enemmän siltä, että kyllä täällä viihtyy. Välillä olen kokenut epätoivon hetkiä ja pidätellyt itkua, välillä taas tuntenut uskomatonta onnellisuuden tunnetta. Kun on kauan pois kotoa, oppii itsestään kaikenlaista uutta. Tässä muutama asia, jonka olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut:

1. Pidän varmuuden tunteesta. Vaikka olen todella spontaani ja saatan reissussa tehdä päätöksiä parin tunnin varoitusajalla, niin elämän perusjutuista tykkään olla varma. Esimerkiksi työpaikan olemassaolo, riittävä varallisuus ja katto pään päällä on sellaisia juttuja, että jos näistä ei ole varmuutta, niin olen ihan hermoromahduksen partaalla.

2. Mun mielialat vaihtelee välillä ihan laidasta laitaan. Esimerkiksi eilen illalla olin aivan rikki ja mietin, että pitäisikö kuitenkin vaan lähteä reissuun ja sitten takaisin Suomeen, mutta tänään oon ollut tosi hyvällä tuulella ja varma siitä, että kaikki kääntyy hyväksi! Ja en missään tapauksessa halua vielä kotiin.

3. Ja kaikkihan kääntyy hyväksi, koska olen aikalailla tuumasta toimeen -tyyppi. Jos olen johonkin asiaan tyytymätön, niin tartun siihen ja hoidan asiat niin, että ongelma katoaa. Saatan hetken velloa epätoivossa, mutta sitten rupean kyllä hommiin ja täysillä!

4. Ystävät ovat mulle todella tärkeitä. Mulle on hirveän tärkeää, että lähellä on aina joku luottotyyppi – ja kun ei ole, tunnen olevani aivan hukassa. Onneksi on kuitenkin olemassa internetin ihmeellinen maailma, joten yhteydenpito kauemmaskin onnistuu vaivatta. Ja uusia kavereitahan täältä saa tosi helposti kun vaan uskaltaa mennä juttusille.

5. Edellisestä päästäänkin sopivasti tähän: olen paljon sosiaalisempi kuin luulin, tai sitten musta on vaan tullut sosiaalisempi. Aloitan helposti keskustelun vieressä istuvan tuntemattoman kanssa tai kirjoitan Facebook-ryhmiin kaveri-ilmoituksia. Nämä toimii, joten jos vaan asenne on oikea, niin yksin ei kyllä tarvitse olla.

6. Mutta tykkään myös olla yksin. Ennen kuin lähdin kuukaudeksi reissaamaan ypöyksin, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Yksin matkustaminen on kuitenkin ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä, sillä sain tehdä juuri niitä juttuja mitä itse halusin eikä tarvinnut tehdä yhtäkään kompromissia.

I have spent almost a week here in Perth, and every day it starts feeling more like I could get used to living in this place. Since I have been away from home for six months now, I have learnt so many things about myself. Here’s a few:

1. I like feeling secure. I’m very spontaneous, but when it comes to important things such as having a job or a place to sleep, it drives me crazy if one of these things is uncertain.

2. Apparently my mood can change really quickly. Last night I was feeling really down and almost booking tickets back to home, but today has been really awesome and I don’t know what I was thinking…

3. I really need my friends and safety network. Sometimes you take them for granted, and only when you face some trouble you realize how much you really miss them. Thank god the Internet allows you to keep in touch with people, no matter how far they are.

4. I have also learnt that I don’t just sit there and think about stuff, I’m more of a hands-on person and start working for things very quickly.

5.I’m way more social than I thought – or maybe I just became more social? It’s no longer a problem to start a conversation with a stranger or to post a “looking for friends” -post on a Facebook group. All these techniques work, and you’ll never have to be alone – unless you want to.

6. And sometimes I really like to hangout with myself. When I first started traveling alone I had no clue what would happen. I turned out fine, and I have truly enjoyed the freedom: no compromises and doing whatever the hell I want!

RAINBOW BEACH & CARLO SANDBLOW

thumb__3080508_1024-2
thumb__3080496_1024-2
thumb__3080485_1024-2
thumb__3080479_1024-2

Fraser Islandin retki lähti Raibow Beach -nimisestä pikkukylästä, jossa tuli vietettyä yhteensä kolme yötä. Lähinnä tuolla tuli vain hengailtua uusien kavereiden kanssa, wifiteltyä ja lilluttua uima-altaalla. Viimeisenä päivänä päätin kuitenkin olla aktiivinen ja lähteä katsomaan lähistöllä sijaitsevaa hiekkadyyniä, Carlo Sandblow:ia. Hiekkaa kyllä riitti, ja koska olin yksin, tekemistä ei hirveästi ollut. Niinpä päätin laskeutua dyyniä pitkin alas rannalle. Hetken epäröin mahtoiko ideassani olla järjen hiventäkään, sillä mäki oli todella jyrkkä ja hiekkavyöryn vaara kävi mielessä. Ajattelin kuitenkin, että olisi tylsää vain kääntyä takaisin ja palata samaa reittiä. Niinpä lähdin haparoiden laskeutumaan hiekkavuorta alas, ja noin 20 metrin jälkeen huomasin, että pääsyä rannalle ei ole – paitsi kunnon pudotuksen kautta, ei kiitos. Siinä olisi muutama raaja saattanut murtua, joten pikaisesti lähdin kipuamaan takaisin ylös. Ei ollut mikään maailman kepoisin kiipeilykokemus, mutta hengissä selvittiin ja vuoden adrenaliinitkin sai kaupan päälle. Lopulta kävelin takaisin hostellille tietä pitkin, nöyränä mutta hengissä.

The Fraser Island trip departed from a small village called Rainbow Beach, where I spent three nights in total. Mostly I was just hanging out with my new friends, chilling at the pool and enjoying the wifi, but on the last day I decided to actually do something. I went to see Carlo Sandblow, and oh lord how much sand there was! I went there by myself so I felt a little bored and decided to go down to the beach from the dune. I doubted myself for a minute, since I wasn’t 100% sure wether it was a good idea or not. The hill was pretty steep, and I was afraid that all the sand would fall on me. I decided to give it a go anyway because I thought it would be so boring just to turn back and take the safe way home. I went about 20 meters down until I realized there’s no way down, except through a giant drop – no thank you! I started climbing back and I must say it wasn’t the easiest climb of my life and I got so much adrenaline it’s going to last me the whole year hahah. But I stayed alive and walked the same way back, not feeling like a winner but at least all my bones still fine.