HERRENCHIEMSEE

P7100094
P7100069
P7100154
P7100233
P7100167
P7100162
P7100122
P7100079
P7100055

Perjantaina vietettiin kahden kaverini, Linan ja Helin, kanssa todella tehokas nähtävyyspäivä. Aamulla ostimme Bayernticketin ja sen kanssa pääsimme taas käyttämään kaikkia Baijerin julkisia vapaasti. Ensimmäinen kohde oli Herrenchiemsee, linna, jonka kuningas Ludvig II rakensi 1800-luvun lopulla Ranskan Aurinkokuninkaan kunniaksi. Linna oli tehty osittain Versaillesin kopioksi, ja siellä oli paljon myös identtisiä kopioita sen huonekaluista. Itse en ole vielä päässyt käymään Versaillesissa, mutta tämän linnan nähtyäni minun on ehdottomasti päästävä sinnekin. Herrenchiemsee oli todella upea, etenkin sisältä. Myös linnan puutarha oli vaikuttava. Linna on huomattavasti Versaillesia pienempi, sillä sen rakennustyöt ovat aikanaan jääneet kesken, mutta siinä oli kyllä silti ihan tarpeeksi näkemistä. Linnalle mentiin pienellä höyryjunalla ja sen jälkeen veneellä, jotka tekivät matkasta entistäkin antoisamman. Juna- ja laivamatka sekä kierros linnassa kustansivat yhteensä 18 euroa, ja kokemus oli mielestäni ehdottomasti rahan arvoinen.

Täällä kuluu helposti puoli päivää. Jos energiaa vielä riittää, niin suosittelen käymään myös lähistöllä sijaitsevassa Garmishc-Partenkirchenin kylässä sekä siellä sijaitsevassa Partnachklamm -solassa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *