France / Travel

Kahden päivän matka Pariisiin

Kuten Matkasuunnitelmia -postauksessa mainitsin, työpaikkani pikkujoulut järjestettiin tänä vuonna Pariisissa. Kyseessä oli ensimmäinen kertani rakkauden kaupungissa, mutta romantiikkaa en kaivannut, sillä hauskanpito työkavereiden kanssa kelpasi korvaushoidoksi erittäin hyvin. Tässä postauksessa jaan omat vinkkini kahden päivän Pariisin matkaan, omiin kokemuksiini perustuen.

Postaus seuraa kronologista rakennetta, joten skrollaa reippaasti alas päin nähdäksesi kuvia esimerkiksi Eiffel-tornista. Lopusta löytyy myös kuvallinen yhteenveto siitä, missä kaikkialla oltiin.
2019-12-04 05.38.47 1-01

Latinalaiskortteli

Heti ensimmäiseksi meillä oli ohjelmassa kävelykierros Pariisin Latinalaiskorttelissa, joka on siis Pariisin vanhin kaupunginosa. Alueella sijaitsee useita kouluja ja yliopistoja, jotka ovat Ranskan parhaita. Alue on siis suosittu opiskelijoiden keskuudessa, ja sieltä saa myös kaupungin edullisimmat oluet. Tässä muutamia tärppejä latinalaiskortteliin:

Panthéon

2019-12-21 10.51.14 2
2019-12-21 10.50.54 2

Kierroksella näimme muun muassa Panthéon:n, joka on Pariisin suojeluspyhimys Genevivelle rakennettu kirkko. Rakentamisen aloitti tuhlaileva Ludvig XV, mutta heti Panthéonin valmistutta käynnistyi vallankumous. Sen jälkeen kirkolla on ollut useita käyttötarkoituksia, mutta se tunnetaan nykyään ensisijaisesti suurmiesten (ja nykyään myös suurnaisten) hautapaikkana. Paikkoja on kuulemma enää muutama hassu jäljellä!

2019-12-04 06.08.20 2

Saint-Étienne-du-Mont

Saint-Étienne-du-Mont on Genevivelle rakennettu muistokirkko, jossa kuulemma on jäljellä myös Geneviven sormi. Tämän kirkon portailla Midnight in Paris -elokuvassa Gil odottaa autoa, joka vie hänet Hemmingwayn ja muiden maailmaan. Itse en ollut tätä ennen edes älynnyt, mutta Hemmingway tosiaan asui Pariisissa, ja nimenomaan Latinalaiskorttelissa, aivan nurkan takana tästä kirkosta. Käytiinpä jopa katsomassa hänen entistä kotitaloaan. Kuten mainitsin, alueelta löytyy kaupungin edullisimmat bisset, joten se oli ehdottomasti juppokirjailijoiden suosiossa.

Tässä vielä muutama muu tunnelmakuva Pariisin Latinalaiskorttelista:
2019-12-21 10.56.09 1

Shakespeare and Company on kuuluisa kirjakauppa, joka on ollut toiminnassa jo sata vuotta. Tästä kohtaa näki kivasti myös Notre-Damen.
2019-12-21 10.56.08 1
2019-12-21 10.56.10 1
2019-12-04 06.08.20 1

Eiffel-torni

2019-12-12 01.59.09 1

Näkymä Eiffel-tornille Rue de l’Université:ltä
2019-12-12 01.59.10 1
Eiffel torni on ehkä kuuluisin Pariisin nähtävyys, eikä toki suotta. Tällä kertaa päätimme tyytyä katsomaan tuota tornia ihan maan kamaralta, mutta pääsisihän sen huipullekin kiipeämään. Eiffel tornin näkee hyvin monestakin suunnasta, mutta ehkä parhaimmat kuvat tulevat kuitenkin Rue de l’Université:ltä sekä Palais de Chaillot:lta.
2019-12-12 01.59.02 1
2019-12-12 01.59.07 1

Pakolliset turistiposeeraukset. Kaupustelijoita oli palais de Challiot:lla muuten aivan sairaan paljon, kuvassakin on yksi taas lähestymässä!
2019-12-12 01.59.08 2

Palais de Chaillot on ehkä kuuluisa kuvauskohde Eiffel-tornia ajatellen, mutta kannattaa katsoa myös ympärilleen. Mielestäni nämä kultaiset ikkunanpielet ja patsaat olivat niin kauniit!

Riemukaari

2019-12-04 07.03.26 2
Riemukaari sijaitsee näppärästi Avenue de Champs Elyseen päädyssä, ja vaikkei se sen kummempaa tekemistä tarjoa, on se mielestäni kuitenkin näkemisen arvoinen, ja osuu erinomaisen kävelymatkan varrelle. Laitan postauksen loppuun vielä kartan tekemämmästämme kävelyreitistä.

Sacré-Cœur ja Montmartre

2019-12-04 07.03.17 3

Sacré-Cœur sijaitsee Montmartre:n kaupunginosassa, korkealla kukkulalla. Niinpä basilika näkyy oikeastaan kaikkialle Pariisissa. Kyseessä on katolinen kirkko ja se on Pariisin toiseksi suosituin nähtävyys. Tätä et voi siis missata.
2019-12-04 07.03.18 3
Näitä portaita ylös Sacré-Cœur:lle!
2019-12-04 05.33.35 1-01
2019-12-12 01.59.03 1
Palkintona porrastreenistä odotti upeat maisemat ja vieläpä auringonlaskun aikaan!

2019-12-04 07.03.19 3
2019-12-04 07.03.20 3
2019-12-12 01.59.03 2

Montmartre, jossa myös suosikkielokuvani Amélie:n päähenkilö asustelee, oli aivan ihana. Käynti täällä jäi melko pikaiseksi, mutta kaupunginosa oli kuitenkin ihan mielettömän suloinen – kuvat puhuu tässä kohtaa varmaan puolestaan!

Hotelli Pariisissa

Hotellit ja Airbnb:t Pariisissa ovat tunnetusti tyyriitä, joten olimme onnekkaita löytäessämme Hôtel Le Relais Saint Charles -hotellin. Yksi yö kahdenlta hengeltä kustansi 164 euroa, eli reil 80 € per henkilö (varasimme tämän vain muutaman viikon ennen matkaa, joten paremmalla ennakoinnilla olisi varmaan irronnut parempikin hinta). En nyt sanoisi tätä halvaksi vaihtoedoksi, mutta tämä on hintataso Pariisissa. Vaikka hotelli oli edullisimmasta päästä, oli se hyvin varusteltu ja todella siisti. Hôtel Le Relais Saint Charles sijaitsee lähellä Eiffel-tornia, joten sijainnissakaan ei todellakaan ollut valittamista. Näykyipä huoneemme ikkunasta myös Eiffelin huippu. Mua Instagramissa seuraavat ovatkin ehkä nähneet ikkunamme maisemat, mutta jos se on jäänyt välistä, voi tämän sekä muut Pariisi -storyt käydä katosmassa mun profiilin (@liljalumilla) kohokohdista.

Eurostar -junalla Pariisiin

Koska asun Lontoossa, on yksi etu täällä asumisessa se, että Pariisiin pääsee näppärästi junalla! Eurostar kulkee Lontoo-Pariisi -väliä useasti päivässä, ja on ihan mielettömän näppärä matkustusväline! Junamatka kestää noin kolme tuntia, mutta paikalla terminaalissa ei tarvitse olla kovin paljon ennen lähtöä – kunhan varaat hieman aikaa passintarkastukseen ja pikaiseen turvatarkastukseen. Etuna on myös se, että juna lähtee St. Pancrasin juna-asemalta, joka on oikeastaaan ihan Lontoon keskustassa. Niinpä juna-asemalle pääsy on edullista ja nopeaa kun vertaa lentokentille menoa. Lisäksi hiilijalanjälki on lentämiseen verrattuna minimaalinen, joten tämä sopii oivasti ilmastoahdistuksesta kärsiville reissaajille. Parasta on myös se, että varsinaisia matkatavararajoituksia ei ole, ja nesteitä saa tuoda niin paljon kuin huvittaa. Vive la Champagne!

Suomesta Pariisiin junailu on hieman hankalampaa, mutta jos lomailuun on aikaa vaikka kokonainen viikko, miksi et kävisi sekä Lontoossa että Pariisissa kertaheitolla?

Pariisi kävellen

Pariisin metro oli mielestäni ihan hirveä (ja kallis), joten suosittiin aina mahdollisuuksien mukaan ihan omien jalkojen käyttöä. Tässä vielä yhteenveto kartalla siitä, missä kaikkialla käytiin – kävellen! Kävelyreitti on piirretty, ja ympyröitynä näkyy Latinalaiskortteli sekä Montmartre jonne suhautettiin metrolla.

things to see in paris
Tässä kuvassa vaaleanpunainen polaroidkamera osoittaa hyviä kuvausspotteja.
Istagrram spots in paris

Toivottavasti mun Pariisi vinkeistä oli joko iloa tai hyötyä! Olen todellakin tietoinen siitä, että olen nyt nähnyt ihan pikkuisen pintaraapaisun Pariisista, enkä käynyt oikeastaan missään sisällä. Myös Louvre jäi kokonaan näkemättä, mutta hyvä niin, sillä nyt on aikakin syy palata takaisin. Kiitokset vielä lopuksi ihanalle työnantajalleni tästä mahdollisuudesta ja reissun kustantamisesta!

PS. Kuvat on muuten tällä kertaa otettu ihan puhelimella ja editoitu VSCO -sovelluksella. Huomasitteko eroa?

About Author

Ulkosuomalainen Lilja asustaa Lontoossa brittipoikaystävä kanssa. Kiireisen uran ohelle sopii kivasti matkailu sekä bloggaaminen. Suosikkimatkakohteeni on Italia, ja toki palaan aina innokkaasti myös koti-Suomeen.

9 Comments

  • Espanjaan
    joulukuu 22, 2019 at 9:32 am

    Ajattelin ensin otsikosta, että eihän kahdessa päivässä ehdi Pariisissa mitään, mutta olitpa löytänyt yllättävän paljon. Ja toki nähtävää jäi seuraavaankin kertaan. Mitä se metrolippu olisi maksanut, kun koitte sen kalliina? Minä olen aina hankkinut jonkun tietyn ajan voimassa olevan lipun ja kokenut sen riittävän edullisena. Esimerkiksi kuvallisen viikkolipun. Mutta en nyt muista enää, mitä parin päivän lippu olisi ollut, joten siksi kysyn.

    Reply
    • Lilja
      joulukuu 22, 2019 at 10:07 am

      Ajattelin näin itsekin ja siksi en suunnitellut oikein mitään etukäteen, mutta tosiaan kun kaikkea käy pikaisesti kurkkaamassa, niin ehti siinä aika paljon! Metrolippu maksoi muistaakseni 2,90 per kerta, mutta sillä ei aina päässyt edes vaihtamaan metroa samaan hintaan. Meilläkin oli itseasiassa ekalle päivälle päivälippu joka saatiin työnantajalta. Siinä taisi lukea, että hinta oli vähän reilu 11 euroa. Eihän tuo nyt oikeasti kovin kallis ole, mutta täällä Lontoossa olen tottunut siihen, että metrosta maksat maksimissaan 7 puntaa per päivä, vaikka suhaisit sillä 30 kertaa edestakaisin 🙂

      Reply
  • Reeta
    joulukuu 22, 2019 at 2:29 pm

    Pariisiin en varmaan koskaan kyllästy ja joka reissulla on jäänyt monta paikkaa ”seuraavaan kertaan”. Saint-Étienne-du-Mont olikin minulle uusi tuttavuus vaikka kyllähän minä Midnight in Paris -leffan olen nähnyt eräänkin kerran ja kohtaukset kirkon portailla on hyvinkin muistissa. Seuraavalla kerralla siis tuo kirkko listalle, kiitos vinkistä!

    Reply
  • Anna / Muuttolintu
    joulukuu 22, 2019 at 11:21 pm

    Ihania kuvia, ja tuli kyllä vähän Pariisi-ikävä, omasta matkasta kun on jo vuosia. Ihana kaupunki!

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    joulukuu 25, 2019 at 6:31 pm

    Muutaman Pariisin reissun jälkeen koittaa se ihana vapaus, että voi tehdä kaupungissa mitä tahansa, kun kaikki ”pakolliset” on nähty ainakin kertaalleen ja joskus, vaikka siitä sitten olisikin jo vuosia.
    Mutta pakkohan se on joskus aloittaa, Pariisikin 🙂

    Reply
  • Saija
    joulukuu 26, 2019 at 5:22 am

    Kauniita kuvia ja ihana auringon kajo! Pariisi näyttää juuri sellaiselta paikalta, johon voisi upota kävelemään pidennetyksi viikonlopuksi.

    Kiitos tästä vinkkipostauksesta!

    Reply
  • Maarit - niceMatkaaja
    joulukuu 27, 2019 at 11:44 am

    Oi ihana Pariisi! Viimeisimmästä reissusta sinne on ihan liian pitkä aika. Tuolloin asuin pariisilaisessa perheessä 2 viikon kielikurssin ajan ja tuttu kaupunki aukeni aivan uudella tavalla. Pariisi vaatii monta käyntiä, jotta sen voi hahmottaa kunnolla. Nähtävyydet ovat vain piste I:n päälle. Ja Pariisin metro – sekin voi ottaa aikansa, mutta on todellisuudessa mainio menopeli ja hyvinkin selkeä, kun vain pääsee sen kanssa sinuiksi 😉.

    Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    joulukuu 27, 2019 at 2:59 pm

    Pariisi on ihana ja sinne täytyy päästä tasaisin väliajoin. Hyvin olitte ehtineet parissa päivässä kaupunkia nähdä. Joka kerta sieltä löytyy jotain uutta.

    Reply
  • Tiina Johanna / Kookospalmun alla
    joulukuu 28, 2019 at 7:41 pm

    Upea Pariisi! Ihan must -kohde kaikille mielestäni ja vielä toistaiseksi se itseltäni uupuu. Toivottavasti heti ensi vuoden Euroopan tripillä saisin tämän korjattua, olisihan se ihan häpeä missata kun Eurooppaa lähtee kiertämään. 🙂 Kauniita kuvia nämä! Hyvää tulevaa matkavuotta!

    Reply

Leave a Reply