SALZBURG

P3070076
P3070021
P3070025
P3070151
P3070050
P3070106
P3070221

Heti ensimmäisenä lauantaina lähdimme vaihtariporukalla koulun järjestämälle päiväretkelle Salzburgiin. Täytyy sanoa, että siinä oli kyllä hurjan kaunis pieni kaupunki. Jos ette tienneet, niin kyseessä on myös Mozartin kotikaupunki, ja sen kyllä huomasi Mozart-sälää pursuavista kojuista. Käveltiin ympäriinsä, istuttiin ulkona syömässä ja nauttimassa lämpimistä auringonsäteistä sekä kiipesimme ylös vuorelle, jossa oli yhdessä kuvassakin näkyvä linna. Emme kuitenkaan raaskineet mennä linnaan sisälle, sillä sisäänpääsymaksu oli mielestämme turhan suolainen. Niinpä tyydyimme katselemaan näköalaa linnan muurilta, eikä siinäkään ollut mitään valittamista.
Jalkojen säästämiseksi ollaan tallusteltu täällä enemmän tai vähemmän räjähtäneissä lenkkareissa, reput selässä ja ponnarit päässä. Samoissa tamineissa jatkettiin Sauna Bar -nimiseen baariin, joka oli kyllä varsinainen kokemus. Olut maksoi siellä euron ja tarjolla oli ilmaista ruokaa. Lisäksi baari oli niin tukossa, ettei sisällä oikeasti mahtunut liikkumaan ja tiensä joutui todella raivaamaan eteenpäin. Kyseinen baari oli sumuinen ja siellä oli penkkeinä saunan lauteita muistuttavat laudat, eli se vaikutti oikeasti saunalta varsinkin lämpötilan noustessa korkeuksiin ihmisten määrän myötä. Täällä on muuten baarit auki aina seitsemään asti aamulla, mikä on meidän mielestä ihan hullua!

Here’s a couple of pictures from our trip to Salzburg. I really loved the town, it was so cute and small and had plenty of beautiful buildings and nice boutiques. We got to enjoy the sunshine and climbed up the hill to look at the incredible view down to Salzburg and to the mountains. We’ve been walking so much that everybody’s feet seem to be in constant pain, and to avoid that we have started wearing only trainers – even though they may not be that fashionable… Luckily I bought myself new Nikes the other day so now I can look like a human again.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *